Äänessä on voimaa ‒ päättäjät valitaan nyt

4.9.2020

Sähköliiton ja Sähköalojen työttömyyskassan edustajiston vaalit käydään 7.‒30. syyskuuta. Kaikille 
äänioikeutetuille lähetettävä vaalipostitus sisältää vastaanottajan jäsennumeron ja henkilökohtaisen PIN-koodin 
sekä tietysti ehdokaslistojen yhdistelmän, äänestyslipun ja palautuskuoren postiäänestystä 
varten.

Hämeenlinnan sähkötyöntekijät ry:stä ehdolla on 7 henkilöä. On hienoa saada useampi meidän ehdokas vaaleissa valituksi. Vaaleissa menestymisen ehdoton edellytys on jäsenten äänestysaktiivisuus. Muistathan käyttää äänesi ja vaikuttaa sillä tavoin Sähköliiton toimintaan. On ensiarvoisen tärkeää saada meidän seudun jäsenten ääni kuuluviin Sähköliiton päättävissä elimissä.

Sähköliiton toimintaa ollaan nykyisellä edustajistokaudella ohjattu oikeaan suuntaan ja sitä työtä on tarkoitus jatkaa. Näin saamme tulevaisuudessa vieläkin paremman jäsenen asialla olevan sähkötyöläisten ammattikuntaliiton.

Jäsenten aktivoimiseksi Hämeenlinnan Sähkötyonkijät ry:n hallitus on päättänyt järjestää arvonnan äänestäneiden jäsenten kesken. Arvonnan voittaja saa käyttöönsä vapaavalintaisen lomaviikon Himoksen loma-asunnolta. Himoksen loma-asunnon tarkemman kuvauksen näet täällä ja arvonnan voittajalle vapaavalintaisen lomaviikon löydät täältä.

Lisäksi Sähköliitto arpoo palkintoja äänestäneiden kesken, sähköpolkupyörä ym.

Tästä pääset äänestämään meidän ehdokkaita, jotka ovat:

Sähköistys- ja sähköasennusala:

Markku Heikkinen, nro. 292

Anna-Elina Murtomäki, nro. 306

Mika Vallius, nro. 320

Kari Vihmalaakso, nro. 322

Energia-, ICT- ja verkostoala:

Samuli Saulila, nro. 56

Heikki Stolt, nro. 58

Teollisuus- ja erityisalat:

Jari Korpela, nro. 481



Lisätietoa vaaleista: www.sahkoliitto.fi/vaalit